Kerron teille lyhyen tarinan näiden kivien takana.
Se oli 28. joulukuuta 2022, kun sain Shin Nagura -kivien demo version käsiini ensimmäistä kertaa. Shin Nagura 1000 -kiven koko oli epätyypillinen: se oli paksu, kapea mutta suhteellisen pitkä. En ole koskaan pitänyt näistä kapeista kivistä. Sillä hetkellä en tiennyt kivestä mitään. Onko se Splash-n-Go, vai vaatiiko se enemmän vettä? Lähdin liikkeelle vain pienellä vesimäärällä. Työskentelen lavuaarin yläpuolella, joten veden lisääminen tarpeen mukaan on helppoa. Shin Nagura ei kuitenkaan ime paljon vettä, joten teroittamisen voi aloittaa heti. Testaan hiomakiviä nykyään aina Aogami 2-terällä. Tutun veitsen kanssa oppii eri kivien metkut parhaiten.
Nyt päästään siihen kohtaan, jossa se kuuluisa Wow-efekti tapahtuu. Olin tainnut teroittaa vain noin 30 sekuntia, kun tajusin, että olin löytänyt jotain uutta ja hienoa. Tätä ei ole tapahtunut minulle aikaisemmin ja en tiedä tuleeko vastaava enää eteen; olen nimittäin jo testannut niin monta kiveä, että vaikea on minua yllättää.
Olen hiomakivinörtti, mutta aina kun näen uuden hiomakiven, pohdin sen kaupallista myyntikelpoisuutta ja sitä, miten se sopii valikoimaani. Tämän kiven kohdalla olin käytännössä 5 minuutin kuluttua valmis tekemään ostopäätöksen. Tosin sillä ehdolla, että 1000 kivestä tulisi tehdä ns. standardikokoinen, ja niinhän siinä sitten kävi.
Nyt noin 8kk myöhemmin (5.9.2023) on kauppaan saatu nämä kolme kiveä.
No, mikä loi Wow-efektin:
Se palaute, jonka kivi antaa veitselle, on aivan omaa luokkaansa ja teroitettaessa tuntuma, ääni ja ulkonäkö ovat jotain sellaista, mitä ei löydy mistään muusta kivestä ainakaan heti 30 sekunnin jälkeen. Tätä asiaa nimittäin hämmästelen edelleen joka käyttökerta.
Kun hyppää 3000 ja 6000 kiviin, tulee hiukan eri tyylinen viimeistelykivi vastaan. Voisi sanoa, että kivet ovat enemmänkin hienostuneita, kermaisia, mutta yllättävän tehokkaita kiviä.