Mitä eroa on eri hiomakivissä?


by Sami P., 1.8.2022

Kirjoitin tammikuussa blogissa: ”Mitä kannattaa huomioida hiomakiven valinnassa”. Nyt olisi tarkoitus mennä hiukan syvemmälle ja katsoa, mitä hiomakiven käyttäjä saa satsatessaan laadukkaampiin japanilaisiin hiomakiviin.

Olen monesti tehnyt hiomakivivertailuja ja huomannut, että ainut todellinen tapa kivien keskinäiseen vertaamiseen on teroittaa samaa veistä peräjälkeen eri kivillä.  Näin pystyy erottamaan parhaiten tuntuman, tehokkuuden ja yleiskokonaisuuden. Testaaminen ei kuitenkaan ole helppoa, sillä monet hiomakivet vaativat useamman käyttökerran ennen kuin kaikki kiven ominaisuudet on tullut tutuiksi.  Hiomakivissä ja niiden ominaisuuksissa riittä opiskeltavaa pitkäksi aikaa. 

Hyvin yleinen kysymys, joka minulle esitetään, on: ”Mitä saan aloittelevana käyttäjänä, jos sijoitan hiomakiviin 250 euroa verrattuna esimerkiksi Hiomakivi Packin kiviin?” 

Tähän on suhteellisen helppo vastata. Saat enemmän tehokkuutta, kestävyyttä ja käyttömukavuutta. 

Asiaa harkittuani olen huomannut, että esimerkiksi moni Hiomakivi Packin käyttäjä on kiviinsä täysin ­tyytyväinen eikä välttämättä edes kaipaa mitään muuta. Hiomakivi Packin kivethän ovat sekä riittävän isoja että tehokkaita, ja ne kestävät kovaakin käyttöä pitkään. Jos kuitenkin näiden käyttäjä pääsee kokeilemaan laadukkaita Naniwa Professional -sarjan kiviä, tulee yleensä palaute välittömästi ja hyvin suoraan. Ero tehokkuudessa ja käytettävyydessä on todella iso. 

Missä hiomakivien erot ovat suurimmillaan


Yleinen harhaluulo on, että vain hiomakiven karkeudella on merkitystä. Näin ollen karkeuden 400 kivi olisi se, jolla saan korjattua pienet terän ongelmat ja voin niin sanotusti laittaa kulmat kuntoon. 

Totuus paljastuu, kun kiveä aletaan todella testaamaan eri metallien kanssa. Onhan selvä, että jos kivellä teroittaa vain Fiskars-veitsiä ja tavallisia kromiteräspuukkoja, hiomakiviltä ei kummoisia ominaisuuksia vaadita. Tilanne on kuitenkin aivan toinen, kun käyttöön on hankittu esimerkiksi laadukas kääntöveitsi tai Buschcraft-veitsi, jonka terä on tehty vaikkapa Elmax-teräksestä. Kyseinen laatumetalli on viimeisen muutaman vuoden aikana noussut esille useiden veitsivalmistajien suunnalta. 

Olen monesti sanonut, että tasaisen hyvä – tai jopa paras – kaikille teräksille sopivat hiomakivi on Naniwa Professional -sarja. Sen kanssa ei joudu pulaan, osuu teroitettavaksi sitten Elmax, SN35VN, SG2 tai jokin muu pulveri- tai työkaluteräs.

Naniwa Chocera Pro Best Pack
 
Tuotteet‪»Tuotepaketit‪»
Naniwa Chocera Pro Best Pack
249,00 €
Legendaarinen Naniwa Chocera Pro sarja on ehkä parasta mitä rahalla saa.
(12)
Heti saatavilla
Naniwa Chocera Pro 400
 
Tuotteet‪»Hiomakivet‪»Naniwa hiomakivet‪»Chocera Pro‪»
Naniwa Chocera Pro 400
54,00 €
(29)
Heti saatavilla
Naniwa Chocera Pro 800
 
Tuotteet‪»Hiomakivet‪»Naniwa hiomakivet‪»Chocera Pro‪»
Naniwa Chocera Pro 800
63,00 €
(19)
Heti saatavilla
Naniwa Chocera Pro 3000
 
Tuotteet‪»Hiomakivet‪»Naniwa hiomakivet‪»Chocera Pro‪»
Naniwa Chocera Pro 3000
99,00 €
(19)
Heti saatavilla


Mikä merkitys hiomakiven käyttömukavuudella on


Jos teroitat veitsiä vain muutaman kerran vuodessa, asia tuskin nousee esille etkä varmasti ehdi kaivata sen kummempaa käyttömukavuutta. Jos kuitenkin teroitat veitsiä kuukausittain, alkaa sinulle syntyä aiheeseen tarkempi tuntuma. 

Niin oudolta kuin se kuulostaakin, alkaa ruuanlaitto huonolla paistinpannulla tai tomaatin leikkaaminen tylsällä veitsellä vähitellen ärsyttää. Sama ilmiö nousee pintaan, kun hiomakivi on tehoton tai teroittaessa sormissa tuntuu epämiellyttävä rahina.

Itse olen oppinut arvostamaan hiomakiven käyttömukavuuden todella korkealle: tehokkuus tulee ykkösenä ja käyttömukavauus heti toisena. Itse valitsen käytettävän kiven yleensä näillä kriteereillä. 

Käyttömukavuus on hyvin henkilökohtainen asia. Eri käyttäjät arvostavat eri asioita. Itselle käyttömukavuus tarkoittaa sulavaa äänetöntä liikettä kivellä joka paljastaa kuitenkin irtoavan ja kiven pinnalta helposti poistuvan metallin ilman erillisiä pinnanmuodostukivien käyttöä.  


Hiomakivien kestävyys


Hiomakivet ovat vuosien varrella koventuneet huomattavasti. 

Kova kivi tuo mukanaan kestävyyttä. Vielä 10 vuotta sitten oli tarjolla paljon todella pehmeitä, usein uppokasteltavia kiviä. Näitä kiviä on yhä saatavilla, mutta laatukivien kohdalla tämä ominaisuus alkaa jo hävitä.

Karkeampien hiomakivien joukosta löytyy edelleen paljon pehmeitä, jopa hiekkamaisia kiviä. Näiden kivien teho perustuu helposti irtoavaan hiovaan ainekseen. Olenkin monesti sanonut, että pehmeämmät, tehokkaat kivet vaativat pientä opettelua, ennen kuin kovien kivien käyttäjä osaa ottaa pehmeistä karkeista kivistä kaiken tehon irti. 

Yksi mielenkiintoisimmista ja tehokkaimmista pehmeistä kivistä on Imanishi WZ400. Kun opit kontrolloimaan veden määrää ja löytämään oikean annettavan paineen, kyseisellä kivellä saat ihmeitä aikaiseksi. Sen tehot riittävät usein myös, kun kyseessä on hankalasti teroitettavat metallit. 


Pääsääntöisesti voi sanoa, että kova kivi kestää ja pitää muotonsa pidempään eikä tasausta tarvitse tehdä yhtä usein. Muistutan kuitenkin tähän väliin, että pintakovakin kivi kuluu keskeltä jo yhden puukonteroituksen aikana. Vaikka silmä ei tuota kulumaa näe, tasaus on tarpeen heti, jos seuraava teroitettava on esimerkiksi fileerausveitsi, sakset tai partaveitsi. 

Hiomakivet hajoavat harvoin. Hiusmurtumia ja halkeamia voi tulla vastaan, jos kiveä säilytetään väärin. On tärkeä muistaa, että jos kivi ei ole uppokasteltava, se myös tarkoittaa sitä.  

Käytön jälkeen huuhtele kivi, kuivaa se esimerkiksi pyyhkeeseen ja jätä kuivumaan avoimeen paikkaan kapeammalle kyljelle käännettynä. Kivi kuivuu yli vuorokauden. Vaikka pinta on kuiva, kosteutta voi yhä olla imeytyneenä kiven sisään. Älä laita kiveä suljettuun tilaan märkänä. Muovipussi tai tiiviit laatikot eivät ole oikea säilytyspaikka.

Mitä hiomakiviä itse käytän


Minulta kysytään usein, mikä on paras hiomakivi ja mitä kiviä itse käytän. Pääsen työni puolesta testaamaan paljon erilaisia hiomakiviä, ja käytän niitä jatkuvasti myös asiakasteroituksissa. Tämän takia omassa suosiossani tietyt kivet alkavat helposti nousta toisten kivien yli. 

Olen jo vuosien varrella oppinut, miten parhaisiin lopputuloksiin päästään. Kun ovesta tulee Global G-2, tiedän tarkkaan, mitä kiveä kannattaa käyttää ja paljonko teroitukseen kuluu aikaa. Vastaavasti kun teroitettavaksi ilmestyy Victorinox, vaihtoehtoja on enemmänkin.  

Molemmat mainitut esimerkit kuuluvat niin sanottuun helppojen teroitettavien kategoriaan. Vaikeammat tapaukset löytyvät yleensä kääntöveitsi-, selviytymis- tai bushcraft-osastolta.  

Selviäisin monista teroituksista melkein millä tahansa myymälläni kivellä. Kummasti se käsi vain tarttuu niihin tuttuihin ja turvallisiin kiviin, joiden ominaisuudet olen oppinut tuntemaan. 

Kaikkia alla olevia hiomakiviä yhdistää muutama seikka. Ne ovat S&G-kiviä, eli ne vaativat vain vähän vettä toimiakseen. Teroittamisen voi aloittaa nopeasti eikä pinnanmuodostuskiviä tai naguroita tarvita. Niitä voi toki halutessaan käyttää. 

Hiomakivi.fi-suosikkilista


Tämä lista on syntynyt useamman vuoden testailujen ja käytön tuloksena, ja kyseessä on minun tarpeeseeni paras kombo. Huomioi, että tämä ei ole välttämättä ole paras vaihtoehto sinulle. Veikkaan kuitenkin, että olisit vähintäänkin tyytyväinen näihin kiviin.  

Karkeus #400


Normaalikuntoisen veitsen teroituksen aloitan yleensä 400-karkeuksisella kivellä. Näin varmistan nopean kulmien kuntoon laiton, ja myös pienet vauriot saan korjattua tällä kivellä.  

Monelle tulee yllätyksenä, että 400 ei aina ole riittävän karkea kivi. Jos veitsessäsi on selkeästi näkyviä vaurioita tai siitä puuttuu paloja, vauhtia kannattaa yleensä hakea vielä alempaa. 

Oma suosikkini 400-kiveksi on ollut jo pitkään hyvin selkeä. Vaikka monesti testailen muitakin, tämä tarttuu käteen asiakasteroitusten kohdalla aina ensimmäisenä: Naniwa Pro 400.



Naniwa Chocera Pro 400
 
Tuotteet‪»Hiomakivet‪»Naniwa hiomakivet‪»Chocera Pro‪»
Naniwa Chocera Pro 400
54,00 €
(29)
Heti saatavilla


Karkeus #800


Tästä 400-kivestä hyppään lähes aina Naniwa Pro 800 -kiveen.  Jostain syystä Naniwa Pro 800 -hiomakiviestä on tullut minulle kaikkein tärkein kivi. 

Jos yksi kivi pitäisi valita, tämä olisi se: riittävän tehokas ja äärimmäisen mukava käytössä. 

Kivi lähtee toimimaan välittömästä ilman ylimääräisiä operaatioita. Se myös kestää käyttöä todella pitkään – en edes tiedä, montako veistä olen teroittanut, mutta kiveni on edelleen kuin uusi. 

Naniwa Chocera Pro 800
 
Tuotteet‪»Hiomakivet‪»Naniwa hiomakivet‪»Chocera Pro‪»
Naniwa Chocera Pro 800
63,00 €
(19)
Heti saatavilla


Karkeus #4000


Tämän niin sanotun teroitusvaiheen jälkeen alkaa viimeistely, ja vaihtoehtoja omaa suosikkilistaani varten tulee paljon enemmän. 

Koska tarkoitus oli poimia yksi kivi monien hyvien joukosta, päädyin Morihei 4000 -kiveen. 

Tämä kivi on hiiliterästen kohdalla parhaimmillaan. Se on käytettävyydeltään täysin erilainen kuin Naniwa Pro -sarja ja vaatii pikkuisen pidemmän opettelun, mutta kun osaat oikein kontrolloida veden määrää, saat tästä todella sulavaliikkeiseen viimeistelijän.  

MORIHEI Morihei 4000
 
Tuotteet‪»Hiomakivet‪»MORIHEI hiomakivet‪»
MORIHEI Morihei 4000
80,00 €
(23)
Heti saatavilla


Tasoituskivi + jalusta + stroppi


Tasoitan hiomakiveni ennen jokaista käyttökertaa. Tasoituskiviä minulla on useita, ja myös kierrätän niitä. Näin opin tuntemaan, miten kukin tasoituskivi toimii eri hiomakivien kanssa. 

Paras tasoituskivi kuitenkin on Atoma 140 -timantti. Sen ehdoton etu on tehokkuus, ja tämä karkea timantti toimii samalla myös tehokkaana veitsien korjaajana.  

Jalustana toimii Naniwan luotettava hiomakiven pidike. Minä myös stroppaan jokaisen veitsen nahalla. Oma suosikkini on Soft-versio omista stropeista. Tämä mukavan nihkeä nahka antaa juuri sopivan vasteen. En käytä stropatessa pastoja tai vastaavia. 

ATOMA 140
 
Tuotteet‪»Hiomakivet‪»ATOMA timantti‪»
ATOMA 140
86,00 €
(25)
Heti saatavilla
Naniwa Hiomakiven pidike
 
Tuotteet‪»Hiomakivet‪»Tarvikkeet‪»
Naniwa Hiomakiven pidike
26,00 €
(84)
Heti saatavilla
Stroppi lauta 400x75
 
Tuotteet‪»Stroppi laudat‪»
Stroppi lauta 400x75
38,00 €
(27)
Heti saatavilla


 

Alla olevalla videolla käyn läpi omat suosikkihiomakiveni laajemilla perusteluilla. 


Minun omat suosikki hiomakivet!